maanantai 19. tammikuuta 2015

Just being lazy or having a day off

Mulla on ollut tänään vapaapäivä. En laittanut herätystä, mutta heräilin silti yhdeksän jälkeen reilun kuuden tunnin unien jälkeen. Pitkästä aikaa jaksoin värkätä itselleni smoothien (siinähän onkin hirveä vaiva..) ja suunnitelmat päivälle oli kovat. Ensin olin ajatellut, että menisin koululle opiskelemaan, mutta kun lähteminen vain venyi ja venyi, eikä todellakaan tehnyt mieli vetää päälle verkkareita kummempia vaatteita päätin jäädä kotiin. Tarkoitus oli lukea tämän hetken ainoan kurssin kirjaa, joka jäi viime viikolla tekemättä, niin olen reilusti jäljessä, jonka lisäksi pitäisi tehdä valmennuskurssin ennakkotehtäviä. 

Mutta mitä. Jään aamulla lukemaan Fifty Shades of Greytä yli tunniksi, katson liian monta jaksoa Gossip Girliä ja pelaan Candy Crush Sagaa. Venyn ja vanun, saan ehkä viisi lyhyttä tehtävää laskettua. Jossain välissä päätän tarvitsevani lisää happea ja pyörähdän kaupassa, ja matkalla eksyn lopettavaan Makuuniin, josta mukaan tarttuu useampi leffa ja iloisin kassa koskaan hämmentää, koska en varmasti ollut mikään sydämellisin asiakas. Takaisin kotona muistuttelen itseäni ruokarytmistä ja siitä kuinka taas olen vain unohtanut syödä kun ei ole mitään missä pitäisi olla. Kokkaan, ja taas jumitun lukemaan kurssikirjan sijaan Christian Greytä. Luovutan, nakkaan piikkimaton sängylle ja ryömin torkkupeiton alle. Mun 20 minuutin päikkärit venyy reiluun tuntiin. Herättelen itseni kahvilla ja tällä kertaa saan luettua pari sivua biokemiaa. Energiapuuskassa vaihdan treenivaatteet päälle ja siirryn alakerran salille hikoilemaan.


Päivän aikana ärsytin itseäni suunnattomasti. Oon ollut reilun viikon Helsingissä takaisin, ja oon jo takas siinä että en saa mitään aikaiseksi. Viimeistään juoksumatolla hölkätessä tajusin, että ei tämä oo sitä. Tää oli mun vapaapäivä. En mä voi olettaa, vaikka se aika hienoa tietenkin olisi, että jaksaisin aina juosta paikasta toiseen ja opiskella väsymättä useamman tunnin joka päivä, kaiken muun ohella.

Mun työt painottuvat viikonlopuille, ja nytkin tein kolmen päivän aikana noin 30 tuntia töitä. Mitä pahaa siinä on, jos mä pidänkin mun vapaapäivän maanantaina viikonlopun sijaan valtavirrasta poiketen? Ei mun mielestä mitään. Toki voisin panostaa tuohon kurssiin enemmän, tehdä pääsykokeiden eteen enemmän, mutta en mä joka paikkaan repeä. Tykkään mun työstä, mutta pitkät, kiireiset päivät vaativat sen verran veroa, ettei niiden jälkeen hirveästi jaksa enää keskittyä. Oon jo kerran vetänyt itseni niin piippuun kaikesta, että siitä saa edelleen kärsiä, ja nyt mun on vaan kuunneltava itseäni enemmän. 

Tänään oli siis hyvä päivä. Viihdyin katsomalla sarjaa, mihin olen koukussa, uppouduin hyvään kirjaan, rentouduin piikkimatolla, nukuin päikkärit, kävin kuntosalilla, ulkoilin, tein kasvohoidon ja illalla katsoin vielä Devious Maidsin telkkarista. Aika loistava vapaapäivä mun mielestä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti